Hellsinki Metal Festivalin festarialueelta löytyi bändien ohella myös oheistoimintaa showpainin muodossa. Nordiksen sisällä, kolmoslavaa vastapäätä, FCF Wrestling toimitti väkivaltateatteria kumpanakin päivänä lyhyinä, 1–2 ottelun pyrähdyksinä parin tunnin välein. Showpaini ei ole täysin uusi ohjelmanumero Hellsinki Metal Festivaleilla, mutta ilmeisesti promootio (ja sitä mukaa myös esiintyjät) oli tänä vuonna vaihtunut.
Showpaini on viihteen muotona Emotion Zinen toimituksessa jo tuttu, mutta festareille sovitettu konsepti eroaa huomattavasti totutuista parin tunnin tapahtumista, joissa tarinat ja suuret tunteet hakkaavat tahtia. Nyt ottelut olivat lyhyitä, ja fyysinen toiminta sekä hahmot olivat niiden keskiössä. Festariyleisön uskaltaa olettaa olevan FCF Wrestlingille pääosin uutta yleisöä, joten promootion omia juonikuvioita on turha täällä sen kummemmin tuoda esille. Lyhyet ”setit” bändien välissä sopivat jo valmiiksi turboahdettuun festariaikatauluun huomattavasti paremmin kuin pidemmät kokonaisuudet. Tässä konseptissa tosin haasteena oli lajin esittely uudelleen ja uudelleen aina tauon jälkeen. Jos kehän ympärille kerääntyvän yleisön määrää ja äänekkyyttä on uskominen, tässä onnistuttiin kumpanakin iltana. Ensimmäiset setit menivät kouralliselle ihmisiä kaupaksi, mutta illan viimeiset ottelut keräsivät jo kunnioittavan määrän ihmisiä seuraamaan showpainin kummallista, mutta kiehtovaa maailmaa.
Kummankin päivän painit alkoivat joukkueotteluilla, joissa oli mukana pitkän linjan painiveteraaneja, kuten Shemeikka, Regina Rosendahl ja Jake Luupää, sekä muita elämää suurempia hahmoja joukkueiden kokoonpanosta riippuen, joista mainittakoon Legenda Showpainikoulusta -ohjelmasta tuttu Valioyksilö Vincenzo. Erityisesti kansan sankari Luupää ja katsojien kollektiivisesti inhoama Shemeikka vaikuttivat olevan tukkanuottasilla koko viikonlopun, nimittäin kaksi joukkueottelua eivät tuntuneet vanhoille vihollisille riittävän, vaan toisena päivänä ottivat vielä miehestä mittaa yksilöottelussa ilman diskauksia tai sääntöjä. Tämä oli se tarinankerronnan taso, joka tuntui sopivalta festariyleisön edessä: painijat eivät tykkää toisistaan, joten vedetäänpä toisiamme paljon turpaan. Tarina syntyi, eli ja päättyi saman viikonlopun aikana.
Ensimmäisen viikonlopun pääotteluna nähtiin tuoreempi tuttavuus, ja ottelun pahis, Septimus vastaan ennestään tutumpi suomipainin rakastettu legenda Häijy-Heimo Ukonselkä. Ottelu ja sen osallistujat tuntuivat kuin tehdyiltä festariyleisölle, toiminnan levitessä kehästä yleisön sekaan ja jopa yleisöä osallistaen. Tätä katsoessa mietitytti, että kova on kavereilla luotto humalaiseen festarikansaan, mutta yleisö hoiti oman roolinsa aivan mallikkaasti painijoiden touhutessa kansan keskellä. Voitto meni ottelussa tiukan kamppailun jälkeen Septimukselle, joka sai tästä kovan sulan hattuunsa. Heimo kuitenkin poistui rakennuksesta universaalisti rakastettuna, eikä voi kuin ihailla kokemusvuosien tuomaa osaamista pitää yleisöä tiukasti otteessaan alusta loppuun.
Toisen illan pääottelussa nähtiin puolestaan joukkueottelu, jossa hahmoina iljettävä kuninkaallispariskunta, hallitseva FCF Mestari Prinssi Make ja vaimonsa Nikita ottelivat yleisön valtavaa suosiota nauttivaa mestaruuden ykköshaastaja Stellaa ja suomalaisen showpainin absoluuttista legendaa Juhana ”King Kong” Karhulaa vastaan. Ottelua alustettiin aiemmin illalla ”promossa”, eli sovitussa kehäosuudessa, jossa painijat puhuvat yleisölle ja uhoavat toisilleen. Ottelu itsessään oli omiaan vetämään vertoja FCF:n omien tapahtumien pääotteluille. Monet festareilla käydyt ottelut olivat selkeästi kuratoitu festarimiljööseen sopiviksi, mutta lyhyen adrenaliinipommin sijaan nyt tuntui, että otellaan isolla lavalla. Tässä ottelussa, kuten edellisissäkin, panostettiin paljon yleisön kanssa käytävään interaktioon, mutta pääottelu tuntui saavan lisäarvoa siitä, että luotettiin oikeissa paikoissa ottelun itsessään pitävän yleisöä otteessaan jatkuvan hypettämisen sijaan. Tässä kohtaa myös yleisö tuntui olevan jo todella hyvin tajunnut jutun juonen ja osasi oma-aloitteisemmin hurrata ja buuata kehän toiminnalle. Loppujen lopuksi hyvikset voittivat ja lähettivät yleisön kotiin, tai no, seuraavalle keikalle onnellisina.
Kokonaisuutena paini tuntui sopivan kuin nyrkki silmään näille festareille. Ensimmäisenä päivänä osa otteluista kärsi hieman päällekkäin toisella puolella hallia tapahtuvista soundcheckeistä sekä kehän oman äänentoiston ongelmista. Kumpanakin päivänä yleisöstä myös kuultiin paljon epäasiallista huutelua, jotka eivät sinänsä metallifestareilla yllätä, mutta FCF:n omiin tapahtumiin ja niiden yleisöön tottuneille särähtivät korvaan ikävästi. FCF Wrestlingin omissa tapahtumissa noudatetaan tiukasti turvallisen tilan periaatteita ja monet näistä huutelijoista olisivat varmasti päätyneet tilasta poistetuiksi. Hellsinki Metal Festivaleilla elettiin kuitenkin hieman eri universumissa. Painijat eivät näistä onneksi menneet pois tolaltaan, vaan toimittivat ammattimaisin ottein ja takasivat näin hyvää viihdettä yleisölle ja erinomaista mainontaa itselleen. Onkin helppo kuvitella, että onnistunut ilta tuo uutta yleisöä myös FCF:n pian alkavan kauden tapahtumiin.
