Norjalaisen Lise Myhren piirtämän Nemi -sarjakuva-albumin lukeminen pitkän tauon jälkeen on todellakin kuin törmäisi vanhaan hyvään ystävään.
Nemithän alkoivat 2000-luvun alkupuolella ilmestyä suomeksi ja muistan ostaneeni albumeita melko usein. Lisäksi näitä Lise Myhren sarjakuvastrippejä julkaistiin myös lehdissä. Muutenkin strippisarjikset olivat tuolloin ihan yleisesti todella populaareja. Jos ajattelee vaikka Juban Viivi ja Wagner -tuotoksia, niin nehän olivat supersuosittuja suorastaan. Milla Paloniemeltä julkaistiin Kiroilevaa siiltä ahkerasti ja moniin näihin liitettiin myös oheistuotteet. Oli kaikkea patalapuista melkein aamutossuihin asti suorastaan.
En tiedä onko sitten netin syytä vai normaalia buumien laantumista, mutta monet näistä julkaisuista katosivat asteittain johonkin pimentoon tai hieman takavasemmalle. Näin ainakin kävi itselleni mm. Nemin kanssa.
Mikä ja kuka ihmeen Nemi?
Eli tässäpä pari yleisjuttua tiivistettynä, jos et ole Nemiin tutustunut. Nämä Lise Myhren sarjakuvat olivat siis etenkin Pohjolassa ilmiö vuosituhannen vaihteessa ja niitä julkaistaan nykyäänkin, kuten luultavasti huomaat tästä jutusta. Näissä metallimusiikin paratiisimaissa mikäpä olisi parempi sarjakuvahahmo, kuin mustaa huumoria viljelevä sanavalmis goottineito, joka harrastuksineen on jokaisen hiemankaan nörttimäisiin juttuihin kallellaan olevan henkilön päiväuni. Nemin kanssa sekoilee pääasiassa hänen hevihenkinen ja sopivan omituinen kaveriporukkansa. Tietty perhettä unohtamatta. Itse päähenkilömme on oikeastaan yhtä aikaa fiksu, anarkistinen, sympaattinen, sarkastinen, hölmö, lapsellinen ja fantasiamaailmoissaan viihtyvä hieman ristiriitainen tyyppi.
Onni onnettomuudessa kirjaimellisesti
Onni onnettomuudessa on yhteensä Nemi-albumi numero 46 ja tosiaan saan miettiä omalla kohdallani, mihin nämä vuodet ovatkaan menneet. Samalla on hauska huomata, että Myhren kynä on pysynyt terävänä ja parempana kuin muistinkaan. Sarjakuvat ovat vieläkin nokkelia ja vaikka huumori on mustaa, missään vaiheessa ei kuitenkaan vaivuta varsinaisesti aidon synkkyyden puolelle.
Pikemminkin tämä julkaisu on varsinainen valonpilke näinä aikoina ja todella ajankohtainen itse asiassa. Kyytiä saavaat arki, pop-kulttuuri, treffit, korona-ajat, sosiaaliset tilanteet, Ed Sheeran, introverttius ja vaikka mitkä nykyaiheet näin parit mainitakseni. Lisäksi yksi nerokkaimmista välähdyksistä liittyy niinkin arkiseen juttuun, kuin postilaatikosta tulleeseen avaamattomaan laskuun. Vakavimpana ja tuoreimpana aiheena on mainittu myös Ukrainaan kohdistunut hyökkäyssotakin. Tosin ihan parina asiallisena ja lyhyenä välähdyksenä.
Normaali on myytti
Vaikka Nemi imaisi tämän herran heti mukaansa uudelleen, oli silti hieman outoa lukea pitkästä aikaa albumimuodossa lyhyitä sarjakuvapätkiä. Toisaalta tähän tottui nopeasti ja Nemin kommelluksia on mukava ahmaista vaikka pari kerrallaan, jos ei ole muuten lukufiiliksellä. Lisäksi strippimuodon ansiosta parhaimpiin juttuihin on lyhykäisyydessään kätevä palata uudelleenkin. Varsinaisten sarjakuvien väliin on myös mahdutettu yhden ruudun mittaisia osuvia mietelauseita, jotka tuntuvat sinänsä lohdullisilta ja ihan hyvinä muistutuksina, jos podet esimerkiksi yksinäisyyttä tai maailma ahdistaa.
Kuitenkin minulle tämä albumi on ennen kaikkea hyvä muistutus siitä, että lähiaikoina pitää ahmia ainakin toistakymmentä vähemmälle huomiolle jäänyttä Nemiä. Sekä siinä samalla muistaa hyväksyä myös oma outous positiivisella tavalla.
– K. Leijala
–
P.S. Niin ja pitää mielessä takakansitekstin sanat:
”Uutistulvan perusteella maailma on kamala paikka elää, eivätkä koulukaverit, sukulaiset tai muut kanssaeläjät usein tee arjesta selviämistä yhtään helpommaksi. Onneksi Nemi ja hänen ystävänsä rakastavat mustaakin mustempaa huumoria. Sen avulla synkinkin päivä saattaa saada yllättävän hopeareunuksen.”
