Tiistain Puistofolk – Eereka / Dixie Trixie / Musta Kauris

0
65

Kupittaa, Turku, 13.6.2023

Kesä saapui Turkuunkin folk-musiikin myötä

Kupittaan puisto oli tiistai-iltana täyttynyt arkipäiväkaljoittelijoista ja auringonottajista. Osa heistä oli kokoontunut myös puiston laidalla sijaitsevan hiekkakentän viereen jossa oli tarkoitus alkaa kolmen eri folk-yhtyeen yhteiskeikka.

Saavuin paikalle noin varttia ennen ensimmäisen artistin aloitusaikaa, ja päätin itsekin korkata yhden lonkeron, kesä kun kerran on. Esiintymislavaa ihmetellessä tuli samalla vaihdettua muutama sana tapahtuman puuhanaisen, ikipirteän Katin kanssa. Tapahtumaa järjestäessä on kuulemma tullut vietettyä puuhahetki jos toinenkin, mutta ei silti vaikuttanut siltä että olisi mennyt työn puolelle vielä missään vaiheessa, niin innokkaasti hän tuntui kansanmusiikkiin suhtautuvan. Jäin odottamaan Katin bändin esiintymistä, mutta ensiksi vuorossa olisi muutama muu saman genren esiintyjä.

Eereka

Illan avasi Oulusta saakka paikalle saapunut singer-songwriter Eereka, joka esitti varsin tyylipuhdasta suomalaiseen sielunmaailmaan sopivaa melankolista musiikkia akustisen kitaran säestyksellä, välillä myöskin kesäisempiin aiheisiin poiketen.

Onneksi pääpaino tuntui olevan surullisemmissa ja rauhallisemmissa kappaleissa. Naisen mainio lauluääni toimi biisistä toiseen, välillä kovempaa ja välillä pehmeästi, kaikki tuntui onnistuvan ongelmitta. Myöskin Hectorin ja Scandinavian Music Groupin koverit kuulostivat hienoilta, vaikka luulin että olisi vaikea kuvitella jotakuta muuta kuin Terhi Kokkosta laulamassa SMG:n veisuja.

Dixie Trixie

Keskimmäisenä esiintyjänä kuultiin suomalaisen musiikin sijaan amerikkalaisilla vaikutteilla porskuttavaa Dixie Trixie -duoa. Ilman kyseisen musiikin alagenrejä tuntematta sanoisin että omaan korvaan meno oli varsin tyylipuhdasta Teksasin tai Nashvillen meininkiä – varmasti olisi toiminut myös Bob’s Country Bunkerissa eikä yleisön olisi tarvinut heitellä pulloja. Erityismaininta laulaja-kitaristin tyylikkäästä huuliharpunsoitosta. Kuitenkin Dixien keikasta jäi fiilis että tämä olisi toiminut paremmin jos taustalla olisi suurempi bändi basistin ja kitaristi-laulaja-huuliharpistin lisäksi.

Musta Kauris

Illan viimeisenä oli vuorossa turkulainen edellisiä esiintyhiä selvästi monipäisempi folk-bändi Musta Kauris. Jo kuultujen akustisen kitaran lisäksi lavalta löytyi viulu, sello, koskettimet ja myös cajon. Luonnollisesti orkesterin äänimaisema oli huomattavasti edellisiä esiintyjiä rikkaampi, ja biisit kuulostivatkin paikoin upean monipuolisilta – kappaleisiin oli hienosti sovitettu osat sekä sellolle että viululle, jota laulaja Kati välillä laulun lomassa soitti.

Myös Mustan Kauriin setissä parhaiten toimivat surullisemmat veisut kuten kaihoisa Missä mun lauluni on? sekä luontomystiikallisempi Puulaulu. Myös Musta Kauris poikkesi välillä iloisempiin tunnelmiin kuten varmasti saksalaisissa juhlissa toimivan Ilta jona kadotin hattuni -veisun kohdalla. Bändi esiintyi rennosti ja varmasti ja erityisesti laulaja-Kati tuntui nauttivan esiintymisestä – varmaankin juuri tältä näyttää ja kuulostaa kun saa tehdä juuri omanlaistaan musiikkia.