Musiikkitoimittaja
Vesa kirjoittaa zineen musiikkiaiheisia tekstejä, joiden kohde vaihtelee kokonaisvaltaisista bändikatsauksista ajankohtaisiin musiikkikenttää koskettaviin kolumneihin.
vesa@emotionzine.fi
No juu, elämäni levy on kyseisen bändin Elämän syke, jota olen jo taannoin täällä ylistänyt. Tämä menee ehkä listaan aliarvostetut levyt. Mutta pidän tästäkin erittäin paljon ja siksi tämä kuuluu tännekin. Ratsian taru oli nopea ja myös tyylimuutos aika nopeaa; Suomessa ei tule muuta vastaavaa mieleen, joskin hieman eri tyylistä se oli kuin Hassisen Kone, jonka kaikki 3 levyä ovat ihan erilaisia.
Pojat oli omasta mielestäni paras Suomen ns. ramopunkbändeistä ilmestyttyään kuvioihin joskus vuonna 1990. Tekstit olivat nokkelia ja sävellykset tarttuvia ja vieraatkin palat yleensä suomennettu Ramoilta tai Boysilta. Omistan 2 ekaa LP:tä ja Pasi Virtanen -sinkun, mutta sitten kiinnostus vähän lopahti; mielestäni biisien taso laski tai se muuttui kertaamiseksi. Silloin tällöin keikalla nähdessäni oli kyllä kivaa ja viimeisin hankintani on Palaa-cd vuodelta 2003, jossa on loistava Mä uskon meihin -biisi.
Näistä tämän levyn biiseistä osa on tullut tutuksi nettijulkaisuina. Tällainen on heti levyn aloittava Rockunelmii ja siitä olen jo aiemmin kirjoittanut sivuille, se on sellaista Problems?-punkkia, mitä bändiltä mieluiten tykkään kuunnella ja mikä mielestäni heille parhaiten sopii, eikä niinkään toinen levyllä oleva ennestään tuttu Irti verkosta, joka on lyhyt ja hc:n suuntaan menevä. Tokana tulee tuo Pääoma... ja mitäpäs siihen, kaikki sen nyt tietävät, ehkä jopa tämän hyvän suomennoksenkin.
Eipä tämä(kään) ole koskaan kuulunut suuriin suosikkeihin. On ollut joku samanlainen suhtautuminen kuin Miljoonasateeseen: ei huonoa musaa, mutta ei kauheasti innostakaan; menee siinä taustalla. Toisaalta, eipä tältä ole tultu kuultuakaan paljon muita biisejä kuin ne hitit, mihin on muutenkin kyllästynyt.
Tämä taisi tulla vähän väärälle tyypille, mutta yritetään. Kuten saatteessa sanotaan, Johannes Byyt koottiin aikoinaan 80-luvun alussa Wrum-yhtyeen hajottua ja siihen bändistä tulivat rumpali Kaikka Salminen, basisti-laulaja Okko Makkonen ja kitaristi Raine Potinkara.
Tämä on yksipuolinen single ja aluksi vähän hämmentävä, kun musiikki ei oikein ole sitä, mitä tulee yleensä kuunneltua. Mutta parin kerran jälkeen tulee todettua, että tämähän on oikeastaan aika hyvää, eikä välttämättä niin kaukana Jalla Jallasta [tämä on siis jenkki (vai huijataanko meitä?) John Wardin ja Jallojen Jouko Hiltusen projekti], kuin voisi kuvitella. Kyllä niilläkin banjoja biiseissä oli/on ja vaikutteita vähän muustakin kuin rockista.
Hauska pieni kirja. Moni tietää, että diggaan noiden loistavien punk- ja popbiisien lisäksi myös todella hirveistä biiseistä. Niitä löytyy suomalaisista käännösbiiseistä pohjattomat määrät. Niistä tämä kirja siis kertoo ja kirjoitushetkellä kirjan niminen Paten & con esittämä kappale oli Spotifyn soitetuin suomennettu biisi. Tässä olisi paljon vinkkejä tuonne kamaluuksien kuuntelulistalle (onhan siellä toki hyviäkin!), mutta hankaluutena on, että luin tätä lähinnä duunitauoilla, enkä enää juurikaan kotona muistanut biisejä, paitsi ne, jotka jo tiesin.
