uten nimikin kertoo, tämä on uusintaäänitys bändin 80-luvun parhaasta LP:stä. Tosin silloin ei kilpakumppaneista oikeastaan mihinkään ollutkaan; eka LP ilmestyi 1979 (se on toki hyvä) ja tämän jälkeiset 80-luvun LP:t olivat kerta kerran jälkeen huonompia, kunnes vuoden 1989 Underwraps-LP:n jälkeen yhtye jäi pienelle tauolle ja palasi 1993 loistavalla LP:llä The Alternative ja sen jälkeen ei olla huonoja levyjä tehtykään. Tämä johtuu varmaan siitä, että yhtyeessä on tällä levyllä, kuten suurimmalla osalla tuosta Alternativesta eteenpäin, mukana kitaristi Nic Austin, jolla on taito tehdä tarttuvia punkralleja.
Chelsea tunnetaan ehkä parhaiten siitä, että se oli Billy Idolin ensimmäinen bändi. Yhtyeen pitkää uraa on myös leimanneet jatkuvat miehistönvaihdokset ja onhan Chelsean ensimmäinen single "Right to work" punk-klassikko.
Tämä ei ole kirja. Se on manuaali ei-dualistiseen elämään. Se on sielunmessu tuhoontuomitulle lajille. Tämä on henkilöhahmon ja egon syöjä. Kirja yhdistelee evoluutio-oppia ja kehityspsykologiaa rehellisellä otteella kuvatessaan ihmisminän kuvitelmien mekanismeja.
Hopeasiivet-yhtye oli yksi kiinnostavimmista kiinnityksistä Ilosaarirockin tämänvuotisessa
tarjonnassa, sillä bändi on vielä uransa alkutaipaleella ja Itä-Suomen keikkoja ei taida olla aiemmin ollut.
Tämä on yksipuolinen single ja aluksi vähän hämmentävä, kun musiikki ei oikein ole sitä, mitä tulee yleensä kuunneltua. Mutta parin kerran jälkeen tulee todettua, että tämähän on oikeastaan aika hyvää, eikä välttämättä niin kaukana Jalla Jallasta [tämä on siis jenkki (vai huijataanko meitä?) John Wardin ja Jallojen Jouko Hiltusen projekti], kuin voisi kuvitella. Kyllä niilläkin banjoja biiseissä oli/on ja vaikutteita vähän muustakin kuin rockista.
