Kirja muistuttaa elämän armottomuudesta ja arvaamattomuudesta. Joskus on hyvä seisahtua pohtimaan, mitä tarkoitusta varten täällä elää. On oltava valmis luopumaan kaikkein arvokkaimmistakin asioista. Miten sydän kestää ja käsittelee, on aina yksilöllistä. Ei ole oikeaa eikä väärää, on vain erilaisia elämiä.
Kultalusikka kertoo ihmisistä jotka saavuttavat helpon ja onnellisen elämän vähemmällä kuin suurin osa meistä. He eivät tunne empatiaa ja tavoitteena on suurien omien etujen saavuttaminen, usein keinoja kaihtamatta.
Hannu Mäkelän uusimmassa novellikokoelmassa nykyiseen maailmanmenoon suhtaudutaan sekä vakavin että huvittunein sävyin, välillä myös menneisyyteen vilkaisten.
Tämän kirjan ohessa kuuntelin ja katselin vanhoja Tigersin, Cavanin jne. keikkoja, koska ajattelin, että olisiko aika kullannut muistot. Ei ollut, etenkin nuo kaksi olivat sellaista sontaa, etten muistanutkaan niitä niin kamaliksi. Mutta näköjään silloin täällä läpi meni (muualla oikein ei). Mutta tämä tuli varmaan jo selväksi. Selailin myös joulun aikaan mutsin luona vanhoja Suosikkeja (Soundit muistan jo ulkoa!) ja se oli kyllä sitten jo kivempaa nostalgiaa. Pitää varmaan ottaa lehdet joskus lähempään tarkasteluun, vaikka jutut aika tyhjänpäiväisiä muistaakseni olivatkin.
