Vampyyrit, hirviöt ja yön pimeässä liikkuvat hereiset seikkailevat Otavan ja Kariston alkuvuoden uutuuskirjoissa. Luvassa on kauhua ja jännitystä lukemaan opettelevista teini-ikäisiin.
alkoi buumi, jossa pikkubudjetin kauhuelokuvat silloin tällöin niittävät mainetta, kasvattavat kassavirtoja ja saavat arvostelumenestystä. Barbarian on tällainen elokuva.
Kaksi neljästä äijästä on ollut mukana vuodesta 1978, basisti Ross Lomas vuodesta 1980. Rumpali on muutamaan otteeseen vaihtunut ja Scott Preecekin on ollut mukana jo vuodesta 1994. Tästä voi päätellä, että soitto oli aika tiukkaa ja menokin sen mukaista.
Joanna Similä aka Jolea on vaikuttanut kotimaisessa kokeellisen tummemman elektronisen musiikin saralla jo useamman vuoden julkaisten ja esittäen musiikkiaan. Hän lämppää Kult:issa ikonista The Orbia 18.4.2026.