Tämähän voisi olla kamalaa sekameteliä. Jotain tällaista ajattelin ensin. Syy on se, kun mietin omia levyttäneitä ja demon tehneitä bändejä. Jos ne koottaisiin yhteen, siellä olisi ainakin poppia, 77-punkkia, hardcorea ja akustista hempeilyä. Latauksessa oli kolme biisiä ja kaksi vakuutti sen verran, että tämä LP piti saada.
Woude on tuulahdus niiltä ajoilta, jolloin single ei ollut pelkkä LP:n mainos tai siltä revitty jukeboxeja varten. Nimittäin tässä muodossa Wouden LP:illä näistä 16 biisistä ei ole julkaistu kuin ekan LP:n nimibiisi Keskellä aikaa. Ekan singlen B-puoli on myös sillä levyllä, mutta tuo Satoi on tällä singleversiolla ainakin puolet hitaampi. Toisella ja viimeisellä Kauniit päivät -LP:llä ei sitten sinkkubiisejä ollutkaan.
Kuten aiemmin totesin, on edellisestä LP:stä kulunut 12 vuotta. Kokoonpano on tuosta Puolesta ja vastaan -levystä kuitenkin pysynyt muutoin samana (Tiina, Kukka, Saastis) paitsi Aika vapaa -levyllä (2002) rumpuja soittanut Piise soittaa tässä kitaraa. Ja prkl, vaikka bändi kuulostaa aika paljon samalta kuin ennenkin, tässä on jotain uuttakin.
No Ei! julkaisi esikois-LP:nsä ja on sen kunniaksi kiertueella. Tuli nähtyä täällä Turussa, jossa he soittivat koko tämän levyn. Basistiksi oli levyn jälkeen vaihtunut Sanna Reponen. Keikalla oli sen verran hyvät soundit, että levy tuli selväksi jo siellä. Kyseessä on siis levyllinen suht omaperäistä hardcorea. Jos jotain vertailukohtaa yrittää hakea, niin itselle tulee mieleen Kohu-63. Tämä johtuu erityisesti Kimmo Pengerkosken äänestä, joka muistuttaa erehdyttävästi Lättää. No Kohu on kyseisen genren kärkinimiä tässä maassa, että mikäs siinä.
Englantilainen okkultisti ja kirjailija Kenneth Grant (1924–2011) tunnetaan parhaiten alun perin Aleister Crowleyn Ordo Templi Orientiksesta erkaantuneen nk. Tyfonisen O.T.O.:n perustajana. Poiketen Crowleyn fallosentrisestä magiasta, Grantin luotsaama ”tyfoninen traditio” nosti jalustalle feminiinisen luomisvoiman ja ammensi theleman ohella opetuksiaan mm. tantrasta, Advaita Vedānta -filosofiasta ja taiteilija-okkultisti Austin Osman Sparen teorioista. Vaikkakin Grantin merkittävin perintö länsimaiselle esoterialle on eittämättä hänen massiivinen yhdeksänosainen kirjasarjansa ”Tyfoniset trilogiat”, hän jätti painavan jäljen myös britannialaiseen okkulttiseen fiktioon ja weird-kirjallisuuteen. Valoa vasten on kirjailijalta ensimmäinen suomeksi käännetty teos.
Tämähän kuulostaa hyvältä. En muistaakseni niin kauheasti ole innostunut aiemmista kuulemistani soolobiiseistä. Nyt tuli kuunneltua uudelleen muutama aiemmin ilmestynyt juttu. Eivät ne kylläkään ole tämän vertaisia. Kuulostavat tämän rinnalla aika keskitien tavaralta. Tämä biisi sitten kuulostaa vanhalta kunnon punkpopilta (paino kuitenkin jälkimmäisellä sanalla).
