Yleensä en ole kauheasti kiinnostunut, kun elämäkerroissa puhutaan tyyppien lapsuudesta, mutta tämä teki siinäkin poikkeuksen, vaikka tyypillinen ryysyistä rikkauksiin -tarina onkin.
Mieleen tulee romaani, jota aloin kirjoittaa joskus vuoskymmeniä sitten, nimeltä "Verta alkoholissa", siinä ydinsodasta selvinneiden piti olla koko ajan kännissä, tai kuolo korjaa.
Viime vuonna ilmestyi vastaava teos Hurriganesista ja varsin mielenkiintoinen sekin oli. Tämä on sitten vieläkin kiinnostavampi teos, koska Hanoin uraa tuli seurattua ekasta sinkusta ja Soundin Homo-Makkonen-otsikosta (1/1981) lähtien. Lehtileikkeitäkin on sen verran, että nämä suomalaiset, suurimmaksi osaksi tyhjänpäiväiset, mitä tässäkin on mainittu, ovat aika tuttuja.
Herra jumala. Täytyy sanoa, että biisi on sellainen, että luulisi Andy Mccoyn olevan kateellinen. Plastic Tears tai lähinnä Miqu on kaikkia luonnonlakeja uhmaten jaksanut vetää Hanoi-Dogs D'amour-linjaa vuosikymmenet, ja vaikka on välillä itselläkin eräästä pikkuasiasta mennyt sukset ristiin joskus hamalla 90-luvulla, niin asiat sovittiin jossain Puntalan juomisillassa ajat sitten ja kyllä se niin on, että kyllä niitten toi nimi kannatti pitää. Syy on mielestäni selvä, tappiot voitoksi.
Hopkinsin edellinen levy Music for Psychedelic Therapy oli lempeätä itsetutkiskelu- ja hyväksyntä-ambientia, uusin albumi Ritual menee nyt tummempiin vesiin ritualistiseen maagiseen todellisuuteen.
Saksalainen Jonas Orbiting julkaisi uuden eepeensä Future Objectives omalla vinyylilevymerkillään Immersive Patterns. Ep on taidokas setti monipuolista technoa.
