Vaikeampaa on olla näkemättä unia
”Kuuntelen vuosia / kuuntelen poissoloasi. Olet mykkä alue minussa, mutta kirjoitan silti. Etäisyyydestä huolimatta olemme samaa. Olemme kahden erillisyyden muodostama ykseys: sykähtelevä kuvio.”
Äiti ja tytär. Ursula ja Veera.
Kristiina Wallinin esikoisromaani
Kristiina Wallin on aikaisemmin julkaissut runokirjoja, ja runomaisuus näkyykin hänen esikoisromaanissaan Vaikeampaa on olla näkemättä unia. Kirjan kieli on kaunista ja kuvailevaa, eikä lukija ole aina aivan varma mikä on totta ja mikä minäkertojan kuvitelmaa.
Kirjan minäkertoja, Veera, on muuttanut vieraaseen kaupunkiin selvittämään muistojaan ja sitä, mitä tapahtui neljäkymmentä vuotta sitten kun hänen äitinsä Ursula katosi. Muisto muistolta hän lähtee ratkomaan äidin katoamiseen johtaneita tapahtumia.
Välillä kirjassa näkökulma vaihtuu ja palaamme vuosiin 1975 ja 1976 seuraamaan Ursulan näkökulmasta mitä tapahtui ennen hänen katoamistaan. Ursula oli laitoshoidossa skitsofrenian tai vastaavan mielenterveydellisen häiriön takia, ja lukija tempautuu mukaan hänen harhakuvitelmiinsa samalla tavalla kuin Veeran sekaviin muistoihin lapsuudesta.
Vaikeampaa on olla näkemättä unia kertoo lapsen kaipuusta äitiin sekä omaisen tuskasta, kun läheinen katoaa, eikä hänen kohtalonsa ole tiedossa. Se kertoo myös rakkaudesta – äidin rakkaudesta ttytärtään kohtaan ja tyttären tarpeesta olla rakastettu.
Vähitellen kirjan edetessä Veeran muistojen ja Ursulan takaumien ansiosta lukijalle muodostuu kuva siitä, mitä perheelle oikein tapahtui vuosina 1975 ja 1976.
Saatavilla painettuna ja e-kirjana.
– S. Niittyniemi
