Tämä tuli sitten päätökseen. En ole ehtinyt lukemaan kuin vasta nuo kolme ensimmäistä punkkiin nojaavaa juttua, mutta selatessa ja sieltä täältä pätkiä lueskellessa tulin siihen johtopäätökseen, että tämä viimeinen numero on ehdottomasti sarjan paras, ei tunnu olevan kuin pari juttua, jotka jäävät kyllä väliin, tai ehkä, enhän jostain pesäpallosta mitään tajua, mutta miksei siitäkin sitten voisi…
Tämä tuli postissa ihan omistuskirjoituksella, kiitos vain! Tämä on siis taas kiintoisaa luettavaa, vaikka välillä ihmetyttää, miten jaksaa nähdä vaivaa selvittääkseen milloin mikäkin yhden demon tehnyt ns. melkein punkbändi on ollut keikalla ja missä. Mutta sellainen se Jukka on. Nuo keikka-ajat ja -paikat eivät sinänsä ole poikkeuksia lukuunottamatta kauhean kiinnostavia, mutta jutut yhtyeistä sen sijaan ovat, ainoa, en tiedä onko tarkoituksella tehty, mutta välillä tuleva pikkuhaitta on, että jotkut jutut tulevat ainakin pariin kertaan, kerran kahdesti jopa samalla sivulla. Mutta kun tässä alkaa itsekin olla jo vanha äijänkäppänä, niin menkööt se kertauksena, heh.
No niin, Loose siis lopettaa ensi kuussa toimintansa. Hiljaiset julkaisi yhtyeen alkuaikojen demot vinyylinä tähän uran loppuun. Biisit ovat olleet joskus saatavilla epämääräisillä CDr:illä ja on ihan hyvä juttu, että nämä ovat nyt kunnolla tallessa.
Pojat oli omasta mielestäni paras Suomen ns. ramopunkbändeistä ilmestyttyään kuvioihin joskus vuonna 1990. Tekstit olivat nokkelia ja sävellykset tarttuvia ja vieraatkin palat yleensä suomennettu Ramoilta tai Boysilta. Omistan 2 ekaa LP:tä ja Pasi Virtanen -sinkun, mutta sitten kiinnostus vähän lopahti; mielestäni biisien taso laski tai se muuttui kertaamiseksi. Silloin tällöin keikalla nähdessäni oli kyllä kivaa ja viimeisin hankintani on Palaa-cd vuodelta 2003, jossa on loistava Mä uskon meihin -biisi.
Kadotetut kuulostaa omissa korvissa oikeastaan paremmalta kuin koskaan aiemmin. Ihan ekasta sinkusta asti sitä on tullut seurattua ja kuuluu varmaan niihin bändeihin, joita on tullut eniten nähtyä. Yhtyehän oli joka rauhantilaisuudessa ja punkkeikoillakin paljon, vaikka tyyli muuttui jo ennen ensisingleä (1981) sävellyksellisesti ja soitannollisesti vähän muuhun suuntaan.
Pietu Arvolan edellinen albumi Meidän täytyy valvoa ettemme nukkuisi, sillä maailma on liukas teki ison jäljen sydämeeni. Uusi levy jatkaa tutkimuksia modulaarisen ambientin ulottuvuuksissa.
