Tämä siis tuli jo viime vuonna, mutta oli sen verran pitkät jonot, että sain vasta nyt kirjan käsiini. Onpa kyllä aika eri meno kuin tuossa Kaseva-kirjassa! Moisia ryyppytarinoita en ole lukenut edes Bukowskilta tai minkään punkbändin elokerroista. Kasevaan yhdistävänä tekijänä voi ainoastaan pitää sitä, että kummankin yhtyeen sisältä ja lähipiiristä on kuollut paljon porukkaa. Miksi Kaseva? No luin sen viimeksi tätä ennen!
Kaseva oli omituinen yhtye. Jo yhtyeen nimi oli outo, vaikka on tullut jo ajat sitten varmaan kaikkien tietoon, että se tarkoittaa mm. kätevää. Kirjan alanimi Jykeen kiven lämpö sitten taas on pätkä yhtyeen Kevät-biisistä. Sinänsä yhtyeessä ei ollut (tai onhan se vieläkin olemassa eri miehityksellä) mitään outoa, mutta laulut olivat käsittämättömän upeasti laulettuja usein herkkiä poplauluja tai balladeja ja itselle ei ainakaan tule 70-luvulta mieleen vertailukohtaa Suomessa.
Tätä on tosiaan odotettu; edellisestä sekopääromaanista on jotain 10 vuotta ja tästä "dekkarisarjan" edellisestä kirjasta peräti 14 vuotta. Dekkari on ehkä hieman liioiteltu sana, toisaalta en ole sellaisia juurikaan lukenut, mutta olettaisin, etteivät ne ihan tällaisia ole. Näitä Vuorisen välillä lähes tajunnanvirran, tai ehkä tajuttomuuden, voimalla eteneviä opuksia on hieman vaikea kuvailla, mutta kyllä näissä ihmeellisesti jokin juoni kuitenkin on.
Tämähän on tällainen leppoisan herttainen, lyhyt päiväkirjamainen tarina 80-luvulta, lähinnä Keba-yhtyeen ajalta. Keba oli hyvä bändi ja siitä oli kiva lukea, kun vaikka bändistä kirjoitettiin paljon, ei siitä esim. netistä juurikaan tietoa löydy. Taisi tulla nähtyäkin muutamaan otteeseen. Parasta tässä oli se, että se sai muistelemaan tuota turhaan parjattua 80-lukua, joka ainakin itselle oli elämän parasta aikaa.
Niin, että vieläkö jaksaisi yhden Hurriganes-kirjan? Aika monta näitä on tullut luettua ja vielä tyypeistä erikseen opuksia. Viimeksi taisi olla se vuonna 2020 ilmestynyt kirja, missä käydään LP:t tarkasti läpi. Ja miksei näitä lukisi, yhtä harmitonta viihdettä tämä on kuin yhtyeen musakin (onneksi tosin tätä ei ole kirjoitettu millään Remu-englannilla, itse asiassa Remusta kirjoitetut ovatkin olleet kaikkein mielenkiinnottomia, jopa Ile Kallion kirja oli parempaa luettavaa, vaikka pidänkin herraa aika värittömänä verrattuna Cisseen ja Albertiin ja tietty myös Remuun).
Aiemmin kaksi EP:tä julkaissut Boasters on pienen levytystauon jälkeen tehnyt ekan LP:nsä. Tämähän on oita, mitä en kauheasti muista Suomessa lähivuosina kuulleeni. Musiikkilajina se on vähän sellainen, että esimerkiksi suuri suosikkini Cock Sparrer kuulostaa monella biisillä kuin soittaisi samaa biisiä aina vain (eikä haittaa yhtään!). Siinä on yleensä ne samat tarttuvat sointukuviot, jotka houkuttavat yhteishoilotukseen.
Suomen house/tekno-kentän grand old man, Hulkkosen Jori, palaa jälleen tanssimusiikin pariin muutaman synapop-julkaisun jälkeen. Ja se on hieno uutinen allekirjoittaneelle, koska tätä on ollut ikävä.
