Anu Kaajan neljännessä, virtuoosimaisessa proosateoksessa kertoja etsii nautintoja Euroopan kaupunkien taidemuseoista, kahviloista ja teknoklubeilta. Ihastuksen väristyksiä tarjoavat niin rokokoomaalausten ryöppyävät rusettirivit kuin rakastettujen kasvoja koristavat lävistykset.
Itsestään mies tässä kertoo, sehän paistaa läpi. Alussa kaikki naiivius ärsyttikin, kunnes tajusin, että tässähän kerrotaan minustakin. Ollaan suht samanikäisiä. Lähes kaikki osuu kohdalleen; pikkukaupunki, ihastuminen punkkiin jo lapsena, omat bändit jne. Katkollakin oltiin näköjään yhtä kauan (mä olin kyllä vähän muuallakin, mutta joo).
