Anu Kaajan neljännessä, virtuoosimaisessa proosateoksessa kertoja etsii nautintoja Euroopan kaupunkien taidemuseoista, kahviloista ja teknoklubeilta. Ihastuksen väristyksiä tarjoavat niin rokokoomaalausten ryöppyävät rusettirivit kuin rakastettujen kasvoja koristavat lävistykset.
Tämän kirjan ohessa kuuntelin ja katselin vanhoja Tigersin, Cavanin jne. keikkoja, koska ajattelin, että olisiko aika kullannut muistot. Ei ollut, etenkin nuo kaksi olivat sellaista sontaa, etten muistanutkaan niitä niin kamaliksi. Mutta näköjään silloin täällä läpi meni (muualla oikein ei). Mutta tämä tuli varmaan jo selväksi. Selailin myös joulun aikaan mutsin luona vanhoja Suosikkeja (Soundit muistan jo ulkoa!) ja se oli kyllä sitten jo kivempaa nostalgiaa. Pitää varmaan ottaa lehdet joskus lähempään tarkasteluun, vaikka jutut aika tyhjänpäiväisiä muistaakseni olivatkin.
