Väitöstutkimus: Itkuvirsien surun kirjo kumpuaa erossa olosta

Aiheeseen liittyvää

Esc – Blackbook (Straight Up Breakbeat 2024)

Reese-bassoa, breikkejä kulta-ajoilta, jamaika-viitteet sekä eteeriset tanssilattia-hypnoosiin ajavat padit kaikki löytyy eli Escillä kaikki jungle-genren checklistin asiat kunnossa hänen debyytti-levyllään jonka julkaisee pitkän linja jungle-expertti ODJ Dizzy kotimaisella lafkallaan SUBB.

Muuta tavoitteet tuloksiksi katalyyttisten mekanismien voimalla

Kirjan periaatteet ovat laajasti sovellettavissa monilla eri aloilla, ja...

Kirja elokuvasta ja sen tekemisestä

Raija Talvion ja Mikko Mattilan Arvottomat - tärkeintä on lähteminen -tietoteos julkaistaan Sodankylän elokuvajuhlilla. Tässä moniäänisessä kirjassa haastattelut, valokuvat ja aikalaistekstit täydentävät toisiaan.

Liljankukka – esikoisromaani menetetyn kotiseudun kaipuusta

Liljankukka on tarina Ainon matkasta sodan varjojen alla. Menetysten ja rakkauden sävyttämä romaani kertoo menetetyn kotiseudun kaipuusta.

Pohjanmaan museossa avataan uudistettu kokoelmanäyttely 8.6.

Aarteita meiltä ja merten takaa -näyttely esittelee Karl ja Elin Hedmanin monipuolisen kokoelman Pohjanmaan museossa. Näyttely tarjoaa ainutlaatuisen katsauksen taideaarteisiin ja paikalliseen kulttuuriperintöön.

Jaa somessa

Itkuvirsissä tunteet ovat keskeinen elementti.

Korona-aikana erossa oleminen on tullut tutuksi, ja sama erossa olemisen apeus kuuluu myös karjalaisissa itkuvirsissä. Oman kehon kuunteleminen auttoi väitöskirjatutkija Viliina Silvosta tavoittamaan karjalaisten itkijöiden tunteita eli apeutta arkistoäänitteillä.

Väitöstutkimuksessaan Viliina Silvonen on syventynyt arkistoaineistoista vuosilta 1905–2001 välittyvään aunukselaiseen itkuvirsiperinteeseen etenkin sen tunteisiin ja affektiiviseen tehoon.

Silvosen tutkimuksessa itkuvirsiperinne hahmottuu tekstin, sävelmän ja tunteen muodostamana kokonaisuutena ja luonteeltaan rituaalisena käytäntönä, johon liittyy erityisiä myyttisiä käsityksiä ja sosiokulttuurisia merkityksiä.

Itkuvirsi
Kuva:keskellä Eino Mäkinen, 1936 Salmi, KAVI; reunoilla A. O. Väisänen, 1917 Suojärvi. Museovirasto

”Kaiken kaikkiaan tutkimusaineistossani arkistoäänitteillä kerrotut palaset elämistä, itkuihin kätketyt kokemukset ja elämäntarinat, ovat opettaneet ja auttaneet ymmärtämään ei vain itkuvirsiperinnettä vaan laajemmin maailmaa ja sen muuttumista.”

Itkuvirsiperinne on näyttänyt, miten moninaisia tunteita ja vivahteita surullisuuteen kiinnittyy, ja samalla opettanut arvostamaan surua.

Itkuvirsien olennainen piirre on apeuden tunne

Itkuvirsien olennainen ilmaisun ja esityksen piirre on tunne, jota ilmennetään monin eri tavoin. Itkuvirsien tunne on apeus. Se on surullisuutta, jossa kaikuu ikävä, kärsimys, huoli ja lohduttomuus sekä rakkaus.

Itkuvirsissä tunne ilmenee kielessä, esitystavassa, äänenmuodostuksessa, äänenvärissä ja ilmaisussa itkemiseen linkittyvinä ääninä. Tunnetta ei vain ilmaista, eikä itkuvirsissä ole kyse vain musiikin tai runotekstin aikaan saamista tai välittämistä tunteista. Tunne itsenään on yhtenä elementtinä äänellä itkemisessä tekstin ja sävelmän rinnalla, ja se on läsnä itkuvirressä moninaisina ilmiöinä.

”Tutkimuksessani olen halunnut selvittää, mistä itkuvirsien apeudessa, itkijän apeutumisessa ja apeuden välittymisessä oikeastaan on kyse. Itkijän tunnetilan yltyminen, se, että tunne ei ole vain jäljitellen esitettyä, vaan on niin sanotusti tosi kyseessä, kuuluu arkistoäänitteiltä.”

Tunteet eivät ole vain itkijän omia vaan koko yhteisön suruja

Tällä hetkellä Silvosta puhuttelee erityisesti yhteisön merkitys – itkujen apeus kumpuaa erossa olosta omasta tutusta, läheisestä ja rakkaasta.

”Tällaiset näkökulmat tuntuvat aika ajattomilta ja nyt koronapandemian kestäessä varsin ajankohtaisilta.”

Itkuvirsissä tunteet eivät ole vain itkijän itsensä suruja, huolia ja kaipuuta, vaan etenkin rituaalitilanteissa itkuvirret kanavoivat koko yhteisön tunteita. Sosiaalipsykologisesta vinkkelistä katsottuna itkuvirsien yksi keskeinen tehtävä on ollut yhteinen sureminen: karjalaisten itkijöiden yhteisössä hyvänä itkijänä on pidetty sellaista, joka esittäessään apeutuu niin, että myös kuulijoiden silmät kostuvat.

Itkuvirret ovat siis olleet kulttuurisesti ohjattu, sosiaalisesti hyväksytty surun, ikävän ja murheen näyttämisen ja käsittelyn väline. Nykyajassa itkuvirret eivät ole tällainen yleisesti tunnettu yhteisöllinen käytäntö. Vastaavia ilmiöitä on kuitenkin myös nyky-yhteiskunnassa, niillä on vain toisenlaiset muodot.

Seuraa väitöstä etänä: https://helsinki.zoom.us/j/66294366257

Lähde Helsingin yliopisto

spot_img