TAPANI BAGGE, JARI EKLUND: Teddy, Aikka ja Alpo: Alpo Hakalan musiikki ja elämä 1957-2021 (Docendo 2023)

Aiheeseen liittyvää

Sähköistynyt K3-yhtye herää ja julkaisee digisinkun

Rock- ja heavypiireissä pitkään vaikuttaneen laulaja-biisintekijä Kari Pikkujämsän kipparoimaK3-yhtye...

Runouden taikaa Kulttuurikeskus PiiPoon Runo-olohuoneessa

Kulttuurikeskus PiiPoossa juhlitaan Kirsi Kunnaksen juhlavuotta interaktiivisella Runo-olohuone-näyttelyllä.

Emotion visa: PMMP vs Maustetytöt

Tänään kisailussa on Emotion visan historian ensimmäinen kaksintaistelu. Testaa...

Opi saksofonin saloja – Arto Moisalan uusi opas puupuhaltimille

Arto Moisalan opas saksofonin soiton opetteluun on julkaistu – teos tarjoaa opit niin aloittelijoille kuin konkareillekin.

KUTSU medialle: Kokeilevaa konkretismia ja Monika Sosnowskaa EMMAssa

EMMA esittelee Kokeileva konkretismi -kokoelmanäyttelyn, jossa konkretismi herää eloon yli viidenkymmenen taiteilijan teoksissa.

Jaa somessa

En nyt rockabilly-musasta ole koskaan kauheammin innostunut, ellei Stray Catsia, Buddy Hollya ja muita Hollyn aikalaisia lasketa. Suomessa tuli sitten Melrose, joka olikin sen verran rankempaa, etten tiedä, voiko sitä edes pistää samaan karsinaan niiden 70-luvun lopun ja 80-luvun alun rockabillybändien kanssa. Olen lukenut Eklundin kirjan Tiger Twist, sekä Janne Salmen Tigers Storyn, jossa siis osin näitä samoja asioitakin kuvataan. Baggelta taas olen kirjastossa hyllyttänyt monia lastenkirjoja ja dekkareita.

Teddy and the Tigers jäi todellakin kokematta muuten, kuin että ala-asteella koulu oli täynnä sen, Matchboxin ja Cavanin nimiin vannovia tyyppejä, itse mieluummin kuuntelin tuota vastapuolta, jos näin voi sanoa. Minulle oli ihan sama, mitä kukakin kuunteli, mutta heille ei aina ollut. Yläasteella 50-luku alkoi jo hävitä ja jäljelle jäivät vain ne uskollisimmat, kuten eräs Rock-Make, joka meidän porukassa pyöri, vaikka punkkia soitettiin. Näin herran joku vuosi sitten ja samanlainen se oli kuin silloinkin. Kunnioitusta.

Mutta joo, Aikka Hakala oli paljon muutakin kuin teinien rockabilly-idoli. Näin Bad Signin muutaman kerran ja se olikin varsin riuskaa rockia. Yhden soolokeikankin näin ja ihan kivaa sekin oli ja mies vaikutti mukavalta, kuten haastatteluissaankin, jos jotain puhui. Eihän minulla niitä bändejä muutenkaan mitään vastaan ollut, lähinnä idioottimaisia fanejaan, mikä käy tämän kirjan alkusivuiltakin jo selväksi; ”meillä oli natsiliput…” jne. Onneksi Tigers-aika ei vie kirjasta kauhean suurta osaa, koska sehän tuli käsiteltyä aika selvästi jo tuossa Salmen kirjassa. Viimeistä levyä, Tigers-nimellä julkaistua White Hot Rockia ei edes mainita. Tuon Heimosen haastattelun olen lukenut kai paristakin  kirjasta, olikos osittain vielä siinä Epe Helenius -kirjassakin? Samoin Irwin-ajasta, mikä ohitetaan luonnollisesti aika nopeasti, koska suurin osa on luettavissa Miettisen Irwin-kirjassa. Suurimman osan kirjasta vie Bad Sign ja se tosiaan taisi olla herra Hakalan ominta musaa. Tästäkin yhtyeestä oli kattava juttu Manifetsi-lehdessä, mutta tässä nyt toki on paljon muutakin.

Kirja on tietty pitkälti rock’n’rollia: kiertämistä, levyntekoa ja viinanjuontia. Naiset ovat hieman vähemmällä tässä. Toki heitäkin kirjassa esiintyy, mm. Alpon ex-vaimo ja heidän tyttärensä. Ihmiset kirjassa muistavat asioita väärin tai eri tavalla ja sehän on vain hauskaa. Yhden asian tiedän ainakin varmasti: Saapasjalkarock oli Pihtiputaalla, ei Punkaharjulla. Falcons ja Lonestars ohitetaan hyvin nopeasti, nekin lähinnä tuossa Heimosen vanhassa jutussa. Ajattelin vain, että kun tuo Buck Jones eli Jari Salminen on kuitenkin 2000-luvulla innostunut tekemään uudelleenkin musaa, niin olisi hän varmaan jonkun sanasen voinut kertoilla. Ei tuota Heimosen jorinaa olisi kokonaan ainakaan tarvinnut taas julkaista, sitä paitsi siitä saa hänestä muutenkin vähän hölmön kuvan, tai no kai sitä mieltä olin jo silloin sen kaiken rockabillyhehkutuksen aikoihin 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa, kun esim. Suosikki-lehden jutut olivat mitä olivat. Tigersia, Falconsia enkä Lonestarsia sentään ruvennut kuuntelemaan (no Tigersia sen verran, että halusin testata oliko se niin naurettavan kuuloista ja näköistä, kuin muistin, no ei, vaan vielä naurettavampaa), mutta Alpon soololevy True Stories Mostly alkoi kiinnostamaan. Vanhasta Bad Sign -biisistä Be Seeing You tehty country-versio kuulosti erikoisen hyvältä, tykkään kyllä myös Bad Signin versiosta.

Loppua kohden kirja on aika surullista luettavaa, koska Hakalallekin kävi niin kuin monelle kuuluisuudelle (eikä siihen tarvitse kuuluisakaan olla!) eli viina vei miehen. Tätä ennen tapahtui kyllä vielä T & T.T:n yhden levyn ja jokusen keikan mittainen paluu ja pitkä aika sairaalassa/hoitokodissa.

V. Vahtera

spot_img